En pidä siitä. Se on ruma.
Tiedän varsin hyvin että asiat voisivat olla huonomminkin, mutta se ei auta.
Käyn jatkuvasti salilla, olen muuttanut ruokavaliotani, alkoholin juominen on vähentynyt todella paljon ja elämä tuntuu muutenkin pyörivän salilla.
Tunnit kuluvat salilla painoja nostellessa, hien valuessa ja naaman vääntyessä hirvittäviin ilmeisiin kun nostaa rautaa yli maksimi voimiensa, ja vain että seuraavat 5 minuuttia olo on hyvä kun kävelee poikien pukuhuoneen läpi suihkutiloihin ja vilkaisee itseänsä peilistä. Tunnen itseni sairaaksi.
Salilla käydessä aikaa haaskaantuu myös siihen kun jää unelmoimaan siitä miltä tulee näyttämään, se mitä nään pääni sisällä on selvästikkin jonkun toisen ruumis. Tiedostan sen faktan etten ikinä tule näyttämään siltä kuin haluaisin, sillä en ole ensinäkään tarpeeksi pitkä, enkä ikinä tule saavuttamaan sellaisia lihaksia, mutta silti jatkan haaveilua pää pumpulissa kun alitajuntani koittaa uskotella sen olevan mahdollista. Havahduin muutama viikko sitten kun kysyin itseltäni "mitä oikein yrität saavuttaa, mitä sinä haluat, miksi teet näin?". Tajusin ettei ole päämäärää, ei ole sellaista johon jäädä, jotain sellaista missä todeta "nyt on hyvä". Se mitä teen on loputon kierre jossa ei ole mitään järkeä. Mitä minä hyödyn siitä? Mitä minä yritän todistaa? Onko päämääräni oikeasti vain kertoa medialle että se on voittanut, että media on antanut määritellä itseni ulkonäöltä, että olen antanut median astua kehooni ja muokata siitä omansa? Onko media todella niin vahva, että se on saanut minutkin uskomaan siihen mikä on seksikästä? Uskonko todella, että isomilla lihaksilla olen jotenkin parempi ihminen? Tai että vihdoinkin minusta pidetään? Vai haenko vain huomiota? Tarvitsenko muiden kehua niin paljon että käytän kaiken aikani kehoni rakentamiseen?
Olen itsekkin sanonut monelle, että oma keho on hienoin instrumentti mitä voi saada ja että sitä kuuluisi käyttää hyvin ja ilmaista sillä itseään, eikä suinkaan hävetä, mutta mikä minä olen sanomaan? Itsestäni tuntuu että minun instrumenttini on jotenkin viallinen, että sen ei kuuluisi olla tälläinen. Häpeän ottaa paidan pois päältä.
Mutta tarkoitukseni on aina kehittyä. Niin ihmisenä kuin minään muunakaan. Siksi laitoin tämän kuvan tänne, auttaakseni itseäni. Kerron huolistani ja näytän mitä häpeän. On askel jo myöntää, että olen ymmärtänyt mikä minua vaivaa. On askel, että uskallan jakaa ongelmani. En silti aijo lopettaa salilla käymistä, en aijo lopettaa urheilua, en aijo lisätä roskaruokaa, enkä alkoholia, mutta se mitä aijon muuttaa on mieleni. En käy salilla enää muokatakseni vartaloani, käyn salilla hankkiakseni voimaa sellaiseen mihin sitä tarvitsen.
